Ukko Schnapps

Snapsilasien saumoista kiitosta Japanista asti

Jani Jaatinen oli jo jonkin aikaa miettinyt suomalaisen käsityön yhdistämisestä snapsilaseihin, ennen kuin hän perusti Ukko Schnapps -brändin. Idea metallisten snapsilasien designista lähti yhteistyöstä Veslatecin kanssa.

Jaatinen ja Veslatec olivat yhteistyökumppaneita jo Jaatisen aiempien töiden kautta. Jaatinen oli tutustunut metallien eri työstömenetelmiin ja niin syntyi idea metallisesta snapsilasista.

– Pohdin pitkään, miten putki ja pohja saadaan yhdistettyä, sillä tavallisella hitsaamisella lasiin jäisi sauma. Halusin laseista tasapainotetut ja käsityönä tehdyt uniikit tuotteet. Tutustuin Veslatecilla laserhitsaukseen ja ideoimme yhteistyössä snapsilasien maskuliinisen, mutta kauniin muodon, Jaatinen kertoo.

Jaatisen mukaan Veslatecilla on laserhitsauksen erikoisosaamista, jota ei löydy muualta. Ulkonäön lisäksi snapsilaseissa on erityisen tärkeää pitävä sauma. Siisti sauma on pieni asia, mutta merkittävä tuotteen designissa.

– Veslatecilla on reilu meininki. Vaikka aloitin pienestä, yhteistyö nähtiin Veslatecilla isona mahdollisuutena. Ukko Schnapps ei ole vain tuote, vaan se on myös design ja tarina. Nykyään olemme jo brändi maailmalla.

Jaatinen sai hiljattain tiedon, että japanilainen luksustuotteiden ja huippubrändien maahantuoja Cornes Corporation valitsi Ukko Schnappsin valikoimiinsa. Japanilaisilta on tullut kiitosta työn laadusta, innovatiivista ratkaisuista ja tuotteen uniikkiudesta. Snapsilasit ovat saaneet kehuja erityisesti lasien innovatiivisista hi-tech -ratkaisuista. Jaatinen uskoo, että kukaan muu maailmassa ei tee kuppeja laserhitsaamalla.

– Olemme iloisia, että pääsimme mukaan huippubrändien joukkoon.

Jaatisen mielestä yhteistyössä Veslatecin kanssa tärkeintä on luottamus. Jos jokin asia luvataan hoitaa, sanaan voi luottaa. Jaatisen mukaan Veslatec ajattelee asiakkaan puolesta ja kantaa vastuun ongelmatilanteissa. Pienelle yrittäjälle on tärkeää saada tuotteet aikataulussa maailmalle.

– Jos tulee esimerkiksi mahdollisuus, että joku tuote pitää valmistaa vaikka presidentille, se saadaan heti tuotantoon, Jaatinen hymyilee.