Oskar Ikäheimo opiskelee toista vuotta Aalto-yliopistossa bioinformaatioteknologiaa. Ikäheimo kertoo, että hänen toiveissaan on suuntautua tulevaisuudessa esimerkiksi tekoälyyn, datatieteeseen ja koneoppimiseen teknologiateollisuuden parissa. Nuoresta iästään huolimatta Oskarilla on pitkä kokemus teollisuudesta, sillä hän on työskennellyt Veslatecilla jo kuutena kesänä.
Ikäheimo on kotoisin Kurikasta, josta hän kulki ensimmäiset kesät Vaasaan töihin isänsä kyydillä. Kesällä 2021 hän kuitenkin päätti vuokrata asunnon Vaasasta.
– Asun talvet Espoossa ja viime kesänä halusin pakoon pääkaupunkiseutua. Vaasa vastasi mielikuvaani aurinkoisesta rannikkokaupungista, jossa pääsee luontoon. Hankin virvelin, kalastusluvan ja kävin vapaa-ajalla kalastamassa Veslatecin lähellä sijaitsevalla Pilvilammella. Kävin myös kuvaamassa lintuja yhdessä työkaverini Laurin kanssa, Ikäheimo kertoo.
Ikäheimon mukaan Vaasassa on helppo asua ja suomen kielellä pärjää mainiosti.
Keskivertoa parempi palkka kesätöistä
Ikäheimo aloitti Veslatecilla yksinkertaisista tehtävistä, kuten kierteytysten tekemisestä ja jäysteiden poistamisesta leikatuista kappaleista. Pikkuhiljaa hän sai vastuulleen yhä isompia tehtäviä ja opetteli laserleikkausta. Kesällä 2021 hän toimi jo isolla koneella laserleikkaajana ja vastasi yksin koneesta oman työvuoronsa aikana.
– Oli hyvä päästä näkemään erilaisia työtehtäviä. Sen jälkeen sain keskittyä siihen, mistä innostun eniten. Laserin ajaminen on selkeää, mutta siinä on haastetta. Kun leikkausparametreja osaa optimoida, leikkausjälki paranee ja työn määrä vähenee, kun jälkityöstövaiheita ei tarvita.
Myös Veslatecilla huomattiin nopeasti, että Ikäheimolla on työintoa. Hänelle painotettiin, että hän on tervetullut töihin tulevinakin kesinä ja koulun lomilla.
– Halusin Veslatecille töihin yhä uudelleen, sillä se on varma työpaikka ja tiesin joka kesä, mihin olen ryhtymässä. Lisäksi Veslatecilla maksetaan kesätyöläiselle keskivertoa parempaa palkkaa. Sillä elää leveästi loppuvuoden.

Työkokemus Veslatecilla auttaa oman alan töiden hakemisessa
Veslatecilla työtehtävät määräytyvät oman osaamistason mukaan. Ensin katsotaan kokeneen kaverin olkapään yli ja ollaan apukäsinä, jonka jälkeen hommista vastataan itsenäisesti.
– Kun vain pitää ajatukset siinä, mitä on tekemässä, työssä pärjää kyllä, Ikäheimo kannustaa.
Ikäheimo on viime aikoina hakenut oman alan töitä ja on tyytyväinen siihen, että aloitti jo nuorena Veslatecilla. Merkinnät CV:ssä näyttävät erinomaisilta. Hän lähettääkin terveiset tuleville kesätyönhakijoille.
– Työ kannattaa aina. Kesätöiden saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys, joten sitä arvostetaan. Urani kannalta on tosi iso juttu, kun voin sanoa hakukirjeissäni, että minulla on kokemusta teollisuudesta, tuotantoprosesseista ja olen saanut vastuuta.