Miten Veslatec helpottaa suunnittelijan työtä?

Veslatec ei ainoastaan valmista tuotteita, vaan tukee suunnittelijaa fiksujen valmistustapojen miettimisessä. Veslatec tekee suunnittelua myös itse, joten yrityksessä ymmärretään työn realiteetit.

Veslatecin teknologiapäällikkö Aki Norrbacka kertoo, että Veslatec helpottaa suunnittelijan työtä monella tavalla. Tärkeintä on, että Veslateciin on ajoissa yhteydessä. Jo 10 minuutin puhelussa vaihtuu paljon tietoa.

– Kun suunnittelija ottaa meihin ajoissa yhteyttä, voimme kertoa valmistusmenetelmistä: mitä pystymme valmistamaan, millä teknologioilla ja millä tarkkuudella. Annamme usein jo puhelimessa valmiita ehdotuksia. Näin suunnittelija voi ottaa valmistettavuuden huomioon piirustuksia tehdessä.

Norrbackan mukaan aikainen yhteydenotto varmistaa, että tuote saadaan yhdellä yrittämällä valmiiksi ja vältytään monien protokappaleiden tekemiseltä. Jos kuvat piirretään valmiiksi ja muutosehdotus annetaan vasta siinä vaiheessa, piirustukset menevät uusiksi, kuluu aikaa ja aiheutuu kustannuksia.

– Tiedämme varsin hyvin, että suunnittelijoilla ei ole liikaa aikaa. Yhteydenpito ennen piirustusten aloittamista myös vähentää työtä ja nopeuttaa projektia merkittävästi.

Ehdotusten avulla hintaa alas ja lyhyempi valmistusaika

Miten Veslatec sitten konkreettisesti helpottaa suunnittelijan työtä?

Veslatec tarjoaa keinoja, joilla suunnittelija on helpompi pysyä annetussa budjetissa ja aikataulussa.

– Tarjoamme vaihtoehtoja, joiden avulla saadaan vähennettyä työvaiheita ja valmistusaika lyhenee. Esimerkiksi laserhitsauksen käyttäminen perinteisen hitsauksen ja koneistuksen tilalle vähentää työvaiheita. Joskus taas vaihtoehtoisen materiaalin käyttäminen on järkevämpää. Tai jos tuote voidaan valmistaa joko isoilla laserkoneilla tai mikrolasertyöstönä, keskustelemme yhdessä, tavoitellaanko edullista hintaa vai erittäin tarkkaa jälkeä. Mikrolasertyöstö on tarkkaa, mutta tulee kalliimmaksi. Tarpeetonta ylilaatua ei kannata tehdä, sillä se vaikuttaa suoraan hintaan.

Myös myyntipäällikkö Jani Poikkimäki kertoo, että yhteistyöllä saadaan hintaa alemmas.

– Käymme suunnittelijan kanssa yhdessä läpi, mitä lopputuotteelta halutaan ja miten asiakas on ajatellut tehdä tuotteen. Sitten mietimme, voiko valmistusta yksinkertaistaa niin, että lopputuote pysyy halutunlaisena. On meidän ja asiakkaan etu, että tuote valmistetaan edullisesti, sillä mekin haluamme, että asiakas pysyy kilpailussa mukana, Poikkimäki sanoo.

Valmistusmenetelmät kehittyvät huimasti jo viidessä vuodessa

Veslatec kertoo mielellään eri valmistusvaihtoehdoista ja esittelee tuotantolaitteita suunnittelijoille. Valmistusmenetelmät muuttuvat paljon jo viiden vuoden aikana. Viisi vuotta sitten kappale on pitänyt esimerkiksi sekä särmätä, hitsata että koneistaa. Nykyään särmäyskoneen tarkkuus on kehittynyt niin, että samaa kappaletta ei tarvitse välttämättä ollenkaan koneistaa, että päästään tiettyyn tarkkuuteen.

– Vuodet kuluvat nopeasti ja siksi käymme mielellämme keskusteluja kokeneidenkin suunnittelijoiden kanssa. Se, että kysyy asioista, ei tarkoita, etteikö olisi hyvä omassa työssä, vaan päinvastoin. Kysyminen kertoo siitä, että suunnittelijalla on oikeasti paloa työhönsä, Poikkimäki ja Norrbacka summaavat.

Miten Veslatec helpottaa suunnittelijan työtä?

· Hinnan saaminen alemmas

· Aikataulussa pysyminen tai jopa aikataulun nopeuttaminen

· Asioiden yksinkertaistaminen

· Erilaisten ratkaisujen ja uusien näkemyksien tarjoaminen

· Ideoiden pallottelu: suunnittelija ei jää yksin miettimään vaikeita asioita.

Katso täältä Akin näkemys siihen, miksi suunnittelijan työ on tärkeää.