Veslatec on kehittänyt keväästä 2021 alkaen kierteytysautomaattia, jonka ansiosta kierteiden tekeminen kappaleisiin nopeutuu huomattavasti. Veslatec sai korona-aikana automaatin kehittämiseen Business Finlandin rahoituksen. Automaatti on jo toiminnassa, ja konenäön testaus on loppusuoralla.
– Kierteytysautomaatin kehittäminen lähti liikkeelle omasta tarpeesta. Teemme paljon kierteitä laserleikattuihin kappaleisiin. Aloimme miettiä, miten voimme nopeuttaa prosessia. Perinteisesti kierteet tehdään käsikäyttöisillä kierteytyskoneilla, mikä on melko hidasta varsinkin, jos kierteytyksiä on tuhansia, Veslatecin teknologiapäällikkö Aki Norrbacka kertoo.
Yksitoikkoisessa työtehtävässä on myös suurempi mahdollisuus laatuvirheille. Koneen hyvä puoli on se, että se ei väsy ja se tekee tasaisen varmaa jälkeä joka kerta.
Ainutlaatuinen keksintö
Ajatus oman kierteytysautomaatin kehittämisestä on syntynyt sitä mukaan, kun tuotantokoneet ovat kehittyneet. Nykyisillä laserkoneilla on mahdollista tehdä kappaleeseen hyvinkin pieniä reikiä. Jos kappaleeseen halutaan kierteet, ne pitää tehdä toisella koneella.
– Kierteiden tekeminen käsikäyttöisesti on yksitoikkoista työtä, minkä lisäksi se kestää pitkään. Markkinoilla on kierteytysautomaatteja, mutta niitä käytettäessä jokaisen kierteen koordinaatit pitää ohjelmoida erikseen. Veslatecilla sarjat vaihtelevat yhdestä kappaleesta satoihin, joten asetusten tekeminen veisi liikaa aikaa. Haluamme, että koneen käyttäminen on mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista.
Lopulta Veslatecilla keksittiin täysin uusi ajatus; konenäön hyödyntäminen. Kun kappale laitetaan automaattiin, kamera antaa suorat koordinaatit koneen ohjaukselle. Niiden avulla ohjaus päättelee, minkä kokoinen kierre on ja mihin kohtaan se tehdään. Kierteytysautomaatti osaa myös itse vaihtaa työkalut.
Mitään vastaavaa järjestelmää ei ole markkinoilla.
Testausvaihe meneillään – konenäkö viimeistellään syksyllä 2023
Veslatcin kierteytysautomaatti on tällä hetkellä testausvaiheessa, ja konenäkö on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Automaatilla voidaan kierteyttää minkä tahansa muotoisia kappaleita.
– Jos kierteytetään pitkää sarjaa, koneen voi jättää tekemään töitä itsekseen ja työntekijä vain lisää kierteytettävät kappaleet koneeseen. Tai jos tehtaalla on paljon kierteytettävää, yksi henkilö voi käyttää yhtä aikaa montaa automaattia.
Norrbacka arvioi, että kierteytysautomaatti on valmis vuoden 2023 loppuun mennessä. Tuotteen kehittämistä hidasti komponenttipula, sillä esimerkiksi kameraa ja näyttöä jouduttiin odottamaan pitkään.
Veslatec alkaa myydä kierteytysautomaatteja
Kun kierteytysautomaatti on valmis, Veskatec aikoo valmistaa ja myydä niitä asiakkaille. Automaatti sopii erityisesti laserleikkausta tekeville yrityksille.
Norrbackan mukaan kierteytysautomaatilla on iso merkitys yrityksen tuottavuudelle ja jopa suomalaisen teollisuuden kilpailukyvylle, sillä automaatti minimoi tuottamatonta aikaa valmistusprosessista.
– Automaatti nopeuttaa tuotannon läpimenoaikoja, tekee työstä mielekkäämpää sekä ergonomisempaa työntekijälle. Emme halua pitää tätä keksintöä itsellemme, sillä ainoastaan yhteistyöllä pystymme vaikuttamaan suomalaisen teollisuuden menestymiseen maailmalla sekä pysymään kilpailukykyisinä.
Kierteytysautomaatti on hieno taidonnäyte Veslatecin moniosaamisesta.
– Kierteytysautomaatissa yhdistyvät suunnittelu, tuotanto ja verkostomme osaaminen. Voimme hyödyntää tätä osaamista myös asiakkaidemme koneenrakennusprojekteissa ja toimia järjestelmätoimittajana asiakkaillemme.