Veslatecilta saa kokonaisratkaisut ideoinnista suunnitteluun, valmistukseen, pintakäsittelyyn, automaatioon, sähköistykseen ja CE-merkintöihin. Vaativien kokonaisuuksien pyöräyttäminen valmiiksi tuotteiksi vaatii vankkaa valmistusteknistä osaamista – ja sitä Veslateciltä löytyy! Kun koko palvelun saa saman katon alta, tulee elämästä ja projektienhallinnasta helpompaa.
– Pystymme auttamaan tuotekehityksessä ja tuomme aktiivisesti ilmi näkemyksiämme esimerkiksi valmistettavuudesta. Hiomme koko prosessin, kuten komponenttien toteutuksen, huippuunsa ennen valmistuksen aloittamista, kertoo Veslatecin myyntijohtaja Jani Poikkimäki.
– Kun pystymme aloittamaan yhteiset projektit suunnittelusta, tippuu projektinhallinnasta yksi hallittava kokonaisuus pois ja esimerkiksi aikataulujen yhteensovittaminen helpottuu. Pystymme myös antamaan entistä tarkemman hintaraamin, kun vastaamme koko projektista aina suunnittelusta lopputuotteen toimittamiseen asti, kertoo Veslatecin toimitusjohtaja Tom Bergström.
Yksityiskohdat ovat Veslatecin ydinosaamista
Veslatecin kanssa työskennellessä yksityiskohtien hiomisen voi huoletta jättää heidän vastuulleen, jolloin projektipäällikkö voi keskittyä kokonaisuuteen.
– Meillä on pitkä kokemus myös kansainvälisestä valmistusyhteistyöstä, esimerkiksi laivateollisuudessa. Olemme siis ammattilaisia erilaisten projektien ja niiden aikataulujen hallinnassa. Tälläkin hetkellä maailman valtamerillä seilaa risteilijöitä, joiden kattorakenteet ovat meidän valmistamiamme, kertoo Bergström.
Laivateollisuuden lisäksi Veslatec hallitsee mm. sähkö- ja elektroniikkateollisuuden toimitukset.
– Meillä on elektroniikkateollisuuden tuotteiden valmistuksesta yli 30 vuoden osaaminen. Valmistamiamme osia löytyy esimerkiksi avaruudesta, merenpohjasta, kännyköistä, autoista ja kelloista. Valmistamme myös sähkö- ja automaatiokeskusten kotelosarjat ja suojakaapit sekä niiden sisälle tarvittavat mekaaniset osat. Kun standardituotteet eivät riitä, meiltä löytyvät luovimmat ratkaisut, lupaa Bergström.
Avoin kommunikaatio, rehellisyys ja luottamus ovat projektien perusta
Poikkimäen mukaan keskustelemalla erilaisista vaihtoehdoista asiakkaan kanssa, saavutetaan paras mahdollinen lopputulos kaikkien kannalta:
– Vahvan valmistusosaamisemme vuoksi pystymme ehdottamaan mm. korvaavia materiaaleja, jos saatavuusongelmia ilmenee tai kertoa missä järjestyksessä tuotanto kannattaa toteuttaa.
– Koska toimitamme kriittisiä osia erilaisiin laitoksiin, on kaikkien etu, että hoidamme asiat yhteistyössä, ajallaan ja fiksusti. Koska Veslatecillä on nykyisin kaksi yksikköä, pystymme kokoamaan entistä paremmin asiakkaidemme tarpeita vastaavia kokonaisuuksia, korostaa Bergström.
Tutustu asiakasreferensseihimme täällä!